Nuoren parin suviseuroja

Ensimmäinen kuva kihlauskesältämme, silloin en ollut Oulun suviseuroissa vaan opettelin yhteiseloa Kaisan kanssa hänen kotonaan. Minulla oli mukana isältä jäänyt kamerta, sillä otin muutamia kuvia. Säästeliäästi niitä piti ottaa, sillä rullaan sai vain 12 6x6 kokoista kuvaa. Ne piti kehityttää, koska minulla ei ollut itselläni laitteita joilla filmejä ja kuvia olisi voinut kehittää.


 Vuonna 1967 olivat suviseurat Jämsässä, lainasin pienen teltan naapurin pojalta, siinä asustelimme seurojen ajan Kaisan kanssa. En muista millä kyydillä siellä kävimme, mutta linja-auto lie todennäköisin kulkuväline.
Otin siellä muutamia kuvia, mutta digikuvista en niitä löytänyt. Jos joskus löydän, yritän lisätä tähän.

Vuoden 1968 suviseurat olivat melkein meidän omat, ne pidettiin vain 20 km päässä meiltä, Reisjärvellä. Minulla riitti kiirettä, kun omien peltotöiden ja karjanhoidon ohella yritin olla auttamassa suviseurojen valmistelussa ja seurojen aikana jossakin määrin myös seurapaikalla. Ensimmäistä tyttöämme piti käyttää hoidettavana Jyväskylässä, se oli Kaisan osa. Minulle jäivät kotona lehmien lypsy ja laitumien valvonta. Onneksi oli silloin vielä mopedi, jolla saatoin kulkea kotini ja seurakentän välin.

Etsin sopivaa kuvaa tähän, löytyi kuva isästäni valokuvausvälineineen. En muista mistä isä kertoi ostaaneensa voigtländer kameran, mutta kameralaukun oli tehnyt suutari Petteri, eli Kuuselan Petteri.



Vuoden 1969 suviseurat pidettiin Nivalassa, pyysimme ja saimme sinne kyydin naapurin Simolta, joka oli lomalla Ruotsin työpaikastaan. Seura-alueelle päästyä pystytimme teltan mukavaan ja joutilaan näköiseen paikkaan.
  Hetken kuluttua siihen saapui mies, joka kertoi siinä olevan linja-autojen pysäköintipaikka. Irrotin teltan tapit ja nostimme siirrosta kertoneen miehen kanssa teltan vähän matkan päähän. Seurojen aikana ei tullut yhtään autoa siihen, mistä telttamme oli siirretty. Ymmärsin kyllä siirron, koska paikka oli varattu pysäköintiin.

Simo, joka oli meidät vienyt, haki meidät takaisin kotiin, kuten olimme sopineet.
Ensimmäisissä Alajärven suviseuroissa emme olleet, oli äidin vuoro päästä silloin.
Vuoden 1971 suviseuroja vietettiin Paavolan Ruukissa, olimme Kaisan ja perheemme kanssa siellä. En muista millä kyydillä kuljimme.
 Mieleni on jäänyt tasainen, laakea pelto, jossa teltat olivat saamassa tasossa. Sää suosi seuroja, en muista kastuneeni kertaakaan.
Vuonna 1972 suviseurat pidettiin Pudasjärvellä, äiti oli siellä, ehkä Anitta ja pikkuveljiäni myös. Meillä rakennettiin uutta navettaa, siinä yksi syy pysyä kotona, mutta toki lehmiä piti hoitaa myös.'

Vuonna 1973 pääsimme Ranualle suviseuroihin, menimme linja-autossa, muistaakseni reisjärvisten varaamassa tilausautossa. Veljiäni meni samassa kyydissä, samoin tyttäristäni suurimmat. Kaisa jäi kotiin lehmiä hoitamaan, minä pääsin seuroihin. Perille päästyä minulla oli kiire, olinhan valittu edustajaksi puhujien ja seurakuntavanhinten kokoukseen. Veljeni jäivät pystyttämään telttaamme, minä kiirehdin kokouspaikalle, siellä Väinö Lohi oli aloittamassa alustusta Kristuksen kirkkolaista. Olin väsynyt kotitöistä ja pitkästä matkasta, sain sentään kuunnelluksi alustuksen, vaikka tiukalle se otti. Myöhemmin alustuksesta ja seuranneesta keskustelusta saadut tiedot ja muistot olivat tarpeen.

Tässä kotiseurakuntamme ihmisiä Ranuan suviseuroissa.

Eino Aho kertoi olleensa vartiossa seura-alueella, kun alueen laidalla olleen kirkon suunnasta alkoi kuulua hoilaamista ja möykettä. Eino meni katsomaan ja havaitsi kirkon ovet avoimiksi ja möyke kuului kirkosta. Eino meni ovelle ja karjaisi: POIS! Hoilaajat häipyivät tuokiossa.
Asiaa selvitettiin ja todettiin, että eteläisestä Suomesta oli tullut nuorten porukkaa, liukastaneet kynttilällä kirkon lattian ja aloittaneet tanssin. Tanssimiset eivät kuulu suviseurojen ohjelmaan edes päivällä, saati sitten yöllä.
  Seuraavan kesän suviseurat oli sovittu Lahteen, niin oli monia alkanut arveluttaa, että kun Ranualla on tuollaisia, millaisia mahtaa olla keskellä Lahden kaupunkia. Siitä alkoi syrjäisemmän seurapaikan etsintä ja sellainen löytyi Hollolan lentokentältä.
  Lentokentän alue oli hyvää ja kovaa maastoa, niin kovaa ettei teltan tappeja voinut painaa maahan. En muista miten narujen kiinnityksen ratkaisin, kun mukana oli niukasti painavia esineitä, ettei niillä voinut paikallaan pysymistä varmistaa. Tuuli oli kova, melkein koko ajan satoi vettä. Pyysin vaimoa ja lapsia pysymään teltassa, jonne kuljetin heille ruokaa. Retkikeitintä sai vielä silloin käyttää, joten kahvin ja lasten lämpimän juoman keitimme itse.
  Minäkin viihdyin mielelläni pienen teltan suojassa, vain pakolliset käynnit muualla teimme. En muista minkä verran istuimme isossa teltassa. Pieni telttamme pysyi sentään kuivana, sen päälle viritetyt muovit suojasivat sitä. Viimeisenä yönä tuuli yltyi myrskyksi, joka minun huomaamattani vei muovit telttamme päältä jonnekin reunametsiin.

Vuoden 1974 suviseurat pidettiin Turussa Artukaisten lentokentällä. Useiden vuosien aikana olivat turkulaiset seuroja pyytäneet. He halusivat varmuuden seurojen saannista vuosia ennen kuin ne pidettäisiin. Syynä oli se, että kyseinen vanha lentokenttä oli varattu useita vuosia ja varmuus piti saada ajoissa. SRK.n sääntöjen mukaan vain seuraavan vuoden suviseuroista päätettiin kuusakin kokouksessa. Vasta sitten kun sääntöä alettiin soveltaa niin, että tehtiin ohjeelllisia ennakkopäätöksiä, saivat turkulaiset sen verran varmuutta, että uskalsivat varata kentän ja sitoutua suviseurojen järjestämiseen.

Suunnittelimme lähtöä reisjärveläisten tilausautossa, mutta veljeni oli mennyt työhön autoliikkeeseen ja houkutteli minut ostamaan sieltä halvan skoda henkilöauton. Suostuin ehdotukseen ja kohta tuli veljeni meille auton kanssa. Ajoin sillä jonkin verran kyläläyntejä, seuroissakin kävimme, mahtuihan siihen silloinen perheemme.
  En muista jäikö äiti tai joku muu kotimieheksi, valmistelin lähdön, kunnostin lehmien aidat, pakkasin autoon tavarat ja lähdin hyvällä mielellä ajamaan. Pääsin risteykseen, mutta en kylätielle kun auton moottori samui. Yritin käynnistää uudelleen, ei lähtenyt hetkenkään kuluttua. Työnsin auton pellon laitaan ja palasin kotiin, soitin Reisjärven tilausajon yhteyshenkilölle. Heidän autossaan oli vielä tilaa ja varasin kyydin.
  En muista millä kyydillä menimme kylälle, ison tien varteen. Pääsimme sieltä Turkuun, vietetyistä seuroista en enää paljoa muista. Kun aikanaan palasimme kotiin, kokeilin kohta käynnistää skodan moottoria, eikä se lainkaan vastustellut. Käynnistyi niin kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Skodan tarina ei pääty tähän, se jatkui ja aion tässä blogissa kertoa sen. Yritän löytää jonkin kuvan tähän väliin. 
 

  Ajoin skodalla monia reissuja, kerran ajoin Haapajärvelle, kun moottori alkoi nykiä Köyhänperällä. Entisellä koululla oli silloin autokorjaamo, pyörähdin sinne. Korjaaja avasi ja tutki tulpat, laittoi takaisin paikoilleen ja tuumasi, että tämän ainakin osaan, minulla on ollut monta tämmöstä autoa. Ajoin Haapajärvelle, hain valimosta betonisen kaivon kannen ja muutakin tavaraa, jotka toin kotiin. Koko ajan moottori kävi epätasaisesti nykien. Päätin tutkia tulppajärjestyksen ja havaitsin sen olevan erilainen kuin olin oppinut. Köyhänperän mies oli sittenkin laittanut kaksi tulppaa väärin. Ihme että moottori yleensä kävi, jaksoipa tuoda raskaan kuorman kotiin. Kun asetin tulpat muistamaani järjestykseen, hyrähti moottori tasaiseen käyntiin kuin ei siinä olisi koskaan vikaa ollutkaan.

  Ajelin skodalla jonkin aikaa, kun nykiminen alkoi uudelleen. Pääsi autolla liikkumaan, mutta kyyti ei ollut mukavaa. Aloin muistella mitä olin oppinut maamieskoulun koneopin tunneilla ja päädyin kondensaattoriin, olisiko siinä vikaa? Pellon takana seisoi hylätty simca, tutkin sen moottoria ja löysin kondensaattorin. Irrotin sen ja vaihdoin skodan moottoriin, vaikka ne olivat ulkonäöltä erilaisia. Kas kummaa, skodan moottori alkoi käydä todella siististi. Sain sen jälkeen ajaa skodalla talveen asti, kävin ainakin Äänekoskella äidin ja Tuomon luona, monissa seuroissa myös kävimme.
 Viimeisen kerran ajoimme seuroihin kirkonkylään, kymmenisen kilometriä oli matkaa jäljellä, kun moottorista alkoi kuulua erilaista outoa ääntä. Äänestä välittämättä ajoin kun auto kulki, kävimme seuroissa ja paluu onnistui ohi Alvajärven. Autiojoen seudulla kuului paukahdus, moottori pysähtyi, eikä käynnistynyt uudelleen. Saimme Simo Kautolta kyydin kotiin, Kaarlo Kivisen kanssa haimme skodan meille kotiin.
  Ilmoitin auton seisokkiin, keväällä Tuomo löysi Äänekoskelta vaihtomoottorin, mutta en innostunut sitä ostamaan. 

    En muista miten kuljimme Sievin suviseuroissa, oliko minulla vielä mopedi vai eikö ollut. Oli siellä perheellämme teltta, mutta en muista kävimmmekö kotona jonakin yönä, enkä sitä, kuka hoiti lehmämme.
  Telttamme pystytettiin lähelle vuosikokouksen pitopaikkaa, sinne oli minulla lyhyt matka niin, että saatoin pyörähtää sieltä välillä lapsia ja Kaisaa katsomaan. Niistä kokouksista on mieleeni jäänyt erityisenä kansanopistoasia, tarvitaanko opistoa lainkaan, kun oppilaita tulee jatkuvasti vähemmän. Keskustelun seurauksena alkoi opistojen oppilasmäärä lisääntyä niin, että pian piti harkita uuden, kolmannen opiston perustamista.

  Kajaanin Paltaniemessä pidettyihin suviseuroihin kuljimme Reisjärven uskovaisten varaamalla linja-autolla. Kuten kuvasta näkyy, siellä oli äiti ja meidän perheemme. En varmaksi muista, mutta saattoi meillä olla lomittaja karjaa hoitamassa. Niihin aikoihin viriteltiin maanviljelijöiden lomapalvelua, olisi aivan loogista, että saimme lomitajan lyhyen loman ajaksi.
  Saimme hommata kyydin eräälle iäkkäälle miehelle Pirttiniemen läheltä. Otto Skaz kertoi Matti Turpeisen (?) parannuksesta, ja että Matti lähtisi mielellään suviseuroihin, jos saisi kyydin. Olin varannut perheelleni paikat reisjärvisten tilausautoon, soitin kohta kyytien välittäjälle kysymyksen, vieläkö autoon mahtuisi. Myönteisen vastauksen jälkeen soitin Otto Skanzille, että Matti mahtuu kyytiin, jos saapuu huomisaamuna lähtöpaikalle. En muista oliko paikka Muurasjärvellä vai Köyhänperällä, mutta Matti ilmaantui ja sain opastaa häntä myös Kajaanissa majapaikan etsinnässä.

 Seurojen aikana selvisi, että armeijakaverini oli menossa Reisjärven opiston Raamattukurssille, hän houkutteli minuakin mukaan. Innostuin asiaan, olihan minulla viikon verran lopmaa jäljellä. Sen voin hyvin käyttää kurssiin, vaikka heinätyötkin painavat päälle.
  Ernst pyysi perheineen meille yöksi, lupasin saunankin, jos Ensti menee etukäteen ja lämmittää sen. Annoin Enstille ohjeeen, että jos sisälle tulee savua, niin hakee kellarin päältä vuorivillaa ja täyttää sillä vuotavan reiän.
   Joku tytöistämme lähti Enstille oppaaksi, joku heidän lapsistaan kulki mukanamme linja-autossa. Jäimme linjakon kyydistä Köyhänperällä, josta Ensti haki meidät autollaan. 

  Rovaniemen Rautiosaaressa pidettiin vuoden 1979 suviseurat.Ennen seuroja tarjosi armeijakaveri minulle ostettavaksi autoaan, joka oli jäänyt pieneksi hänen perheelleen. En uskaltanut ryhtyä autoa ostamaan, vaan menimme Rautiosaareen linja-autossa. Seurojen lopulla alkoi Kaisan siskon mies yllyttämään, että osta siitä auto, hän tietää sen olevan hyvä käyttöauto, vaikkei se myyntiauto ole. Rautiosaaren seuroista muistan vain vähän, mutta seurojen jälkeen pääsin Sepon kyydissä auton ostosta neuvottelemaan. Lopulta ostin sen auton, vaikka taloudelliset vaikeudet pelottivat. Ihmeekseni selvisin muistakin veloista, joita oli sentään paljon auton hintaan nähden.

   Keminmaan suviseuroista ja siitä ajasta on muistoja, olin talven aikana ajanut sahapuita pihaamme. Sirkkelimies tarjoutui sahaamaan ne suviseurojen päivinä, mutta sain neuvotelluksi ajankohdan seurojen jälkeiseen aikaan. Toinen askarruttava seikka oli, että Kaisa odotti lasta syntyväksi. Hän kysyi kätilöltä, uskaltaisiko sinne kauas lähteä. Tietyin varauksin kätilö lupasi, mutta varovainen pitää olla.
  Kolmas rajoittanut tekijä oli, kun kuljetin hevosta metsälaitumelle ja takaisin, että jalkani luiskanti maantien ojan luiskassa, kaaduin ojaan ja hevosen jalka painoi eläimen hypätessä reiteeni, johon syntyi iso kuhmu.Se oli kipeä useiden viikkojen ajan, uskalsin sentään lähteä Keminmaahan, noin 300 km päähän.
 Päivämiehessä oli neuvo etsiytyä odottavien äitien lepopaikalle, mutta yksikään liikenteen ohjaajista ei tiennyt missä sellainen on, saati että olisivat ohjanneet meidät sinne. Pääsimme tai jouduimme ehkä kahden kilometrin päähän, jonne majoituimme. Pellon pehmeään maahan oli helppo kaivaa kolo, jonka vuorasin muovilla kylmävarastoksi. Silloin sai polttaa tulta retkikeittimissä, niin saimme lämmintä syötävää ja kahvia. Pakkohan oli välillä käydä keskusalueella katsomassa, lisäruokaa ostamassa ja ihailemassa aluetta. Kipeälle jalalleni kulku oli selvä rasite, varsinkin rasitti avo-ojien ylittäminen.

  Selvisin sentään perheeni huoltamisesta, vaikka jalka kipeytyi lisää vaikean kävelyn seurauksena. Eräänä iltana kävimme Kemissä, Kaisan Liisa-siskon luona saunomassa. Kotimatkalle lähdimme  sunnuntain iltana, koska meille oli tulossa lautasirkkeli maanantaina. Laudat saimme sahatuiksi, mutta vasen jalkani rasittui ja kipeytyi lisää niin, että jouduin käymään lääkärissä muutamia kertoja, lopulta hoidot tehosivat ja reisi tervehtyi.

 

Tähän lisään kuvan Pihtiputaan Pumppurannan venelaiturista.
  Vuoden 1981 suviseurat pidettiin Perhossa. Vein sinne ennen seuroja osan lapsistani ja teltan. Palasin kotiin viimeistelemään AUV- rehun teon, sen valmistuttua ajoin Perhoon Kaisan ja pienimpien lasteni kanssa.
  Mennessä ajoin Reisjärven ja Halsuan kautta, ensi reissulta palasin Kivijärven tietä ajaen. Kivijärven hiekkatiellä heräsin ja säikähdin, auto oli menossa ojaan tien vasemmalla puolella. Onneksi oja siinä oli matala ja loivaluiskainen, sain okaistuksi auton takaisin tielle, mutta säikähdys valpastutti niin, että loppumatkalla ei väsymys haitannut.