Kesän 2018 suuret seurat
Meillä oli kohtuullinen matka Äänekosken Liimattalassa pidettyihin suviseuroihin. Siksi päätin että kuljemme yöt kotona, meille tosin tarjottiin kohtuulliseen hintaan vuokrattavaksi Havusalmelta mökkiä. Kävin katsomassa kyseisen kylän, mökkiä en yrittänyt löytää, mutta mittasin auton mittarilla matkaksi noin 20 km. Meille on pidempi matka, mutta kun oma sänky on aina oma sänky, se voitti.
Vaikka olen liikuntarajoitteinen, ei Jyväskylän keuhkolääkäri kirjoittanut todistusta invakorttia varten. Hän selitti, että trafi on tiukentanut korttien myöntämisperustetta, että monia hakemuksia on palautunut hylättynä. Siksi ei lääkäri todistusta kirjoittanut.
Aattoseuroja kuuntelin kotona Kesäseuraradion kautta, mutta päivällä ajoin seura-alueen sivua, pyysin liikenteen ohjaajalta pääsyä liikuntaesteisten alueelle. Sellaiselle pääsimme, mutta siihen ei näkynyt keskusaluetta, niin pysyttelimme oman automme vaiheilla. Näköyhteyden päässä oli litramyyntipiste, mutta meillä ei ollut astiaa mihin keittoa ostaisimme. Katsoimme parhaaksi ajaa kotiin valmistamaan ruokaa ja syömään sitä.
Kaisan veli, Heimo, oli meillä muutaman yön kahden poikansa kanssa. Häneltä saimme kyydin seuroihin yhtenä päivänä.
Kaisa alkoi sairastella ja minäkin tunsin väsymisen oireita, niin kuuntelimme lauantain seurat kotona radiosta. Sunnuntaina kävimme alueella, samoin maanantaina. Keskusalueella emme käyneet muuten, kuin että ajoimme ohi lähitietä ja kuuntelimme kaiuttimesta, joka sijaitsi lähellämme. Maanantaina vielä kävimme kuuntelemassa samalla paikalla, mutta iso teltta jäi käymättä, vaikka läheltä näimme sen.
Samoin kävi Reisjärven seurojen aikana, vain yhtenä päivänä siellä kävimme. Senkin ajan istuimme autossa lähellä isoa telttaa, mutta teltalle en uskaltanut lähteä kävelemään edes rollaattorin tukemana.
Ajattelin ottaa vahingon kiinni Keuruulla pidetyissä Jämsän opiston seuroissa, jonne olin tehnyt varauksen majoitukseen jo talvella. Meille oli varattu yhden hengen huone lisäpatjalla aivan seurakentän vierestä, hotelli Isosta Kirjasta.
Varasin talvella huoneen Booking.comin kautta, tietovirheen vuoksi varaus osui aiemmin jonkun varaamaan kahden hengen huoneeseen. Kun virkailija havaitsi tuplavarauksen, hän soitti ja tarj osi korvauksena samaan hintaan kahta yhden hengen huonetta tai yhden hengen huoneen lisäpatjalla. Valitsin yhden hengen huoneen, en halunnut erottaa vaimoani edes yhden yön ajaksi, koska tiesin hänen sairautensa. Aluksi menimme isoon taloon, jossa oletin vastaanoton sijaitsevan. Siellä olivat ovet lukossa, puolen tunnin odottelun jälkeen sinne tuli mies, joka kertoi leirien vastaanoton sijainin ja opasti meidät sinne.
Pienen etsinnän jälkeen huone löytyi, saimme nukkua siellä yömme. Aamulla lähdimme etsimään kahvi- ja aamupuuropaikkaa. Kesti kiertää seurakenttää niin, että vasta lähellä puoltapäivää joimme aamun kahvin ja pian sen jälkeen myös puurolle.
Puuron jälkeen jatkoimme kierrosta ison teltan editse. Näin pikaruokapisteen ja pyysin, että Kaisa hakisi siitä syötävää. Kaisa kertoi ettei jaksa, minulta olivat illalla kadonneet maksuvälineet auton lattialle, siksi en pystynyt ostamaan. Jatkoimme kävelyä, Kaisa käveli edellä ja kellahti lepäämään vanhusten lepopaikalle, seurasin mukana ja valtasin toisen vuoteen. En tiedä kauanko nukuimme, mutta herättyäni aioin jatkaa matkaa majapaikkaamme.
Esteeksi ilmaantui muuan hoitaja viereiseltä ensiapupisteeltä, joka väitti että olen niin huonossa kunnossa, että hän kertoi tilanneensa minulle ambulanssin. Epäilin sen tarpeellisuutta, mutta hän ei antanut jälkeen, minun pitäisi laskeutua paarille. Tiukkasin että minne he aikovat minut viedä, mutta en saanut selvää vastausta. Lopulta siihen ilmaantui enemmän hoitajia ja lääkäriksi esittäytynyt nuorehko nainen. Ei auttanut muu, kuin asettua paarille, kaipasin kyllä puhelintani, joka jäi rollaattorin kyydissä olleeseen pieneen koppaan. Hoitajat lupasivat huolehtia Kaisasta, joka jäi Keuruulle. Harmi etteivät kysyneet puolella sanalla minulta omaisista. Sen verran sain sanotuksi, kun hoitaja kertoi ottaneensa yhteyden Lappeenrannalla asuvaan tyttäreen, että olisi Hilkka ollut paljon lähempänä. En huomannut, että huomautukseeni olisi reagoitu millään tavalla. Lähdettiin kohti Jyväskylää, minua kaihersi kaiken aikaa kysymys, miksi en saanut puhelinta mukaani, miksi en saanut etsiä autosta lompakkoani, miten Kaisa lopulta selviää.
No, Kaisa selvisi hyvin. Tosin yhteys Lappeenrantaan viivytti asiaa, mutta onneksi Hanna tiesi kertoa Hilkasta. Sen tiedon tiesin minäkin, mutta minulta ei niitä kysytty, liekö uskottukaan kun kerroin. Ymmärrän kyllä nuorten harjoittelijoiden menettelyä, mutta vihjeenä vastaisen varalle haluan kertoa, että aina kannattaa kysyä tietoja molemmilta aviopuolisoilta. Usein se sairaamman oloinen voi olla muuten enemmän tolkussaan.
Minut vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään, jossa sain asianmukaista, lääketieteellistä hoitoa. Ruokaa ei sillä osastolla tarjottu lainkaan, onneksi minulla ei ollut kovin nälkä. Aamuyön koittaessa alkoi kyyti kohti Pihtipudasta, siinä autossa oli yksinkertainen paarivarustus, hihnoilla ja remmeillä minut sidottiin paariin ja siinä taiteilin Pihtiputaalle asti. Siellä minulle yllätys tuli, emme ajaneet tuttuun terveyskeskukseen, vaan auto ajoi ensin kunnanviraston pihaan, sen jälkeen näin vain mäntyjen latvoja, mutta en pystynyt paikallistamaan reittiä. Lopulta kuljettaja kertoi, että osoitteeksi oli annettu Keskustie 8 Pihtiputaalla. Ihmettelin että mikä hoitolaitos sinne on yllättäen rakennettu ja minne sellainen sinne ahtaan tien varteen mahtuisikaan. Pieni huone kunnanvirastolla on KELA.n osoite, mutta ei siellä ketään hoideta. Keskustien varressa on paloasema ja kirjastoautotalli, eivätkä nekään hoida sairaita.
Lopulta kuljettaja suostui ajamaan Asematielle ja pian löytyi kyltti, joka kertoi Pihtiputaan terveysasemasta. Minut vietiin paarilla Jokivarren siiven alkuosaan, jossa pääsin pian hyvään vuoteeseen ja sain vähän aamupalaa. Sain nukutuksi ehkä pari tuntia, kun osastolla aamutoimet alkoivat. Silloin sain kunnolla syödäkseni, joka tuntui mukavalta.
Maanantaina lääkäri Mikko Aho kysyi ensi sanoinaan syytä, miksi olen täällä. En osannut kertoa muuta syytä, kuin että minut on tuotu tänne. Aho jatkoi, että joku syy tänne on pantava. Pannaan sitten keuhkokuume. Joka tapauksessa hän lupasi minut kotiin seuraavana päivänä, tiistaina.
Tiistaina lääkäri Maija Hynninen epäröi päästää minua kotiin, mutta kun kerroin että sinne on tuotu vaimo muistisairaana, hän lopulta päästi kotiin. Kuukauden autolla ajokiellon hän määräsi sekä jatkamaan loppuun aloitettu antibioottikuuri.
Olin talvella varannut majoituksen Ranualle seurojen ajaksi, mutta kun ajo kiellettiin, peruutin varaamani hotellipaikan. Se olisi ollut maksullinen peruutus, mutta pyysin maksuttomuutta ja hotelli sen hyväksyi. Olen varma, että seurojen aikana sinne löytyi pian joku majoittuja.
-- -- --
Kommentoin itse tätä päivitystä.
Osoitteessa Keskustie 8, Pihtiputaalla sijaitsee nykyisin Mantan kahvila, on sijainnut jo useiden vuosien ajan. Eipä sielläkään kovin usein sairaita hoideta, ei ainakaan aamuyön tunteina. En ole vatma, mutta aavistan että kyytiauto kävi myös paloaseman pihassa, eikä sielläkään sairaita usein hoideta, ei ainakaan yöllä. Siellä ei ole edes ambulanssien tukikohta nykyisin.
Eilen kävin lääkärissä. Luulin että kuukauden kestänyt ajokieltoni olisi ohi. Turha luulo! Pitää varata aika ajovarmalta ja suorittaa ajokoe, koska omaiseni ovat huolissaan ajotaidostani. Kysyn itseltäni että mitkä omaiset? Vaimoko? Ehkä niin, sillä kukaan aikuisista omaisistani ei ole vuosiin ollut kyydissäni, mutta vaimo siinä istui viimeksi eilen. Oli siinä ja tässä, että lääkäri antoi luvan ajaa kotiin terveyskeskuksen pihasta.
Aamun aikana on palautunut mieleeni, että oma äitini pelkäsi aikanaan istua autoon jos minä sitä ajan. Päinvastoin, hän teki kaikkensa, etten pääsisi auton rattiin. Kerran oli pastori Sippola pyytänyt, että äiti välittäisi pyynnön lähteä Sippolalle ajuriksi, kun hän menee naapuriseurakuntaan seuroihin puhujaksi. Äiti oli vastannut minulta asiaa kysymättä, ettei Kalervo halua lähteä. Mistä äiti sen muka tiesi? Ei mistään, hän kuvitteli asian. Vasta kun kaikki veljeni olivat menneet kauas, äiti lopulta uskalsi lähteä kyytiini, eikä ensimmäisen kyydin jälkeen pelännyt istua toisen ja kolmannen kerran.
Eniten tässä harmittaa, että paras kyläilykesä menee kotona. Tänään piti olla hieronta Kärväskylällä, mutta se siirtyi perjantaiksi, jolloin hieroja tulee käynnille kirkonkylään. Torstaina piti lähteä lomalle Siimekseen loppuviikoksi ja saunomaan sinne sekä poimimaan marjoja ja leikkaamaan pensaita, mutta siitä ei tule mitään. Niin jäi tilaa ottaa hieroja meille perjantaiksi.
Kerron vielä oletukseni sairauksistani. Keuhkokuume on toki mahdollinen, jos se sitä oli, talvella saamani keuhkokuumerokote saattoi vaikuttaa niin, että kuume oli aluksi 37,2 ja sen jälkeen joka mittauksella alle 37 asteen. Alimmillaan vähän yli 36 asteen, aika matalia lukemia keuhkokuumeeksi.
Todennäköisempänä arvauksena pidän auringonpistosta eli lämpöhalvausta, paistoihan aurinko päivisin kuumana. Sitä vahvistaisi väsymys ja nälkä, olihan kunnon ruokailusta melkein vuorokausi aikaa.
Kolmas mahdollisuus olisi matbhera hoidon sivuvaukutus, keuhkokuumeen kaltaiset oireet. Eräs hoitaja kertoi neljännen mahdollisuuden, se oli minulle outo ja olen unohtanut sen nimen.
Olen jatkanut nuistelmia tässä päivityksessä, koska vaiheikkaat tapahtumat alkoivat Jämsän maakunnallisissa seuroissa. Nämä harmittavat kokemukset eivät kuulu tähän päivitykseen ainakaan enempää. Siksi aloitan uuden päivityksen, jos vielä ilmenee aihetta tästä kirjoittaa.
Eräänä aamuna keskustelussa kotisairaanhoitaja huomasi yhden tekijän lisää. Koska minulla oli nälkä Keuruulla, sieltä vielä Jyväskylän kautta Pihtiputaalle, on todennäköistä että verenskerini oli kovin alhaalla. Sairastamani diapetes sen vosi vaikuttaa. Eivät hoitajat eikä lääkärikään Keuruulla voinut sitä tietää, eihän heillä ollut asiasta dokumenttia.
Vaikka olen liikuntarajoitteinen, ei Jyväskylän keuhkolääkäri kirjoittanut todistusta invakorttia varten. Hän selitti, että trafi on tiukentanut korttien myöntämisperustetta, että monia hakemuksia on palautunut hylättynä. Siksi ei lääkäri todistusta kirjoittanut.
Aattoseuroja kuuntelin kotona Kesäseuraradion kautta, mutta päivällä ajoin seura-alueen sivua, pyysin liikenteen ohjaajalta pääsyä liikuntaesteisten alueelle. Sellaiselle pääsimme, mutta siihen ei näkynyt keskusaluetta, niin pysyttelimme oman automme vaiheilla. Näköyhteyden päässä oli litramyyntipiste, mutta meillä ei ollut astiaa mihin keittoa ostaisimme. Katsoimme parhaaksi ajaa kotiin valmistamaan ruokaa ja syömään sitä.
Kaisan veli, Heimo, oli meillä muutaman yön kahden poikansa kanssa. Häneltä saimme kyydin seuroihin yhtenä päivänä.
Kaisa alkoi sairastella ja minäkin tunsin väsymisen oireita, niin kuuntelimme lauantain seurat kotona radiosta. Sunnuntaina kävimme alueella, samoin maanantaina. Keskusalueella emme käyneet muuten, kuin että ajoimme ohi lähitietä ja kuuntelimme kaiuttimesta, joka sijaitsi lähellämme. Maanantaina vielä kävimme kuuntelemassa samalla paikalla, mutta iso teltta jäi käymättä, vaikka läheltä näimme sen.
Samoin kävi Reisjärven seurojen aikana, vain yhtenä päivänä siellä kävimme. Senkin ajan istuimme autossa lähellä isoa telttaa, mutta teltalle en uskaltanut lähteä kävelemään edes rollaattorin tukemana.
Ajattelin ottaa vahingon kiinni Keuruulla pidetyissä Jämsän opiston seuroissa, jonne olin tehnyt varauksen majoitukseen jo talvella. Meille oli varattu yhden hengen huone lisäpatjalla aivan seurakentän vierestä, hotelli Isosta Kirjasta.
Varasin talvella huoneen Booking.comin kautta, tietovirheen vuoksi varaus osui aiemmin jonkun varaamaan kahden hengen huoneeseen. Kun virkailija havaitsi tuplavarauksen, hän soitti ja tarj osi korvauksena samaan hintaan kahta yhden hengen huonetta tai yhden hengen huoneen lisäpatjalla. Valitsin yhden hengen huoneen, en halunnut erottaa vaimoani edes yhden yön ajaksi, koska tiesin hänen sairautensa. Aluksi menimme isoon taloon, jossa oletin vastaanoton sijaitsevan. Siellä olivat ovet lukossa, puolen tunnin odottelun jälkeen sinne tuli mies, joka kertoi leirien vastaanoton sijainin ja opasti meidät sinne.
Pienen etsinnän jälkeen huone löytyi, saimme nukkua siellä yömme. Aamulla lähdimme etsimään kahvi- ja aamupuuropaikkaa. Kesti kiertää seurakenttää niin, että vasta lähellä puoltapäivää joimme aamun kahvin ja pian sen jälkeen myös puurolle.
Puuron jälkeen jatkoimme kierrosta ison teltan editse. Näin pikaruokapisteen ja pyysin, että Kaisa hakisi siitä syötävää. Kaisa kertoi ettei jaksa, minulta olivat illalla kadonneet maksuvälineet auton lattialle, siksi en pystynyt ostamaan. Jatkoimme kävelyä, Kaisa käveli edellä ja kellahti lepäämään vanhusten lepopaikalle, seurasin mukana ja valtasin toisen vuoteen. En tiedä kauanko nukuimme, mutta herättyäni aioin jatkaa matkaa majapaikkaamme.
Esteeksi ilmaantui muuan hoitaja viereiseltä ensiapupisteeltä, joka väitti että olen niin huonossa kunnossa, että hän kertoi tilanneensa minulle ambulanssin. Epäilin sen tarpeellisuutta, mutta hän ei antanut jälkeen, minun pitäisi laskeutua paarille. Tiukkasin että minne he aikovat minut viedä, mutta en saanut selvää vastausta. Lopulta siihen ilmaantui enemmän hoitajia ja lääkäriksi esittäytynyt nuorehko nainen. Ei auttanut muu, kuin asettua paarille, kaipasin kyllä puhelintani, joka jäi rollaattorin kyydissä olleeseen pieneen koppaan. Hoitajat lupasivat huolehtia Kaisasta, joka jäi Keuruulle. Harmi etteivät kysyneet puolella sanalla minulta omaisista. Sen verran sain sanotuksi, kun hoitaja kertoi ottaneensa yhteyden Lappeenrannalla asuvaan tyttäreen, että olisi Hilkka ollut paljon lähempänä. En huomannut, että huomautukseeni olisi reagoitu millään tavalla. Lähdettiin kohti Jyväskylää, minua kaihersi kaiken aikaa kysymys, miksi en saanut puhelinta mukaani, miksi en saanut etsiä autosta lompakkoani, miten Kaisa lopulta selviää.
No, Kaisa selvisi hyvin. Tosin yhteys Lappeenrantaan viivytti asiaa, mutta onneksi Hanna tiesi kertoa Hilkasta. Sen tiedon tiesin minäkin, mutta minulta ei niitä kysytty, liekö uskottukaan kun kerroin. Ymmärrän kyllä nuorten harjoittelijoiden menettelyä, mutta vihjeenä vastaisen varalle haluan kertoa, että aina kannattaa kysyä tietoja molemmilta aviopuolisoilta. Usein se sairaamman oloinen voi olla muuten enemmän tolkussaan.
Minut vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään, jossa sain asianmukaista, lääketieteellistä hoitoa. Ruokaa ei sillä osastolla tarjottu lainkaan, onneksi minulla ei ollut kovin nälkä. Aamuyön koittaessa alkoi kyyti kohti Pihtipudasta, siinä autossa oli yksinkertainen paarivarustus, hihnoilla ja remmeillä minut sidottiin paariin ja siinä taiteilin Pihtiputaalle asti. Siellä minulle yllätys tuli, emme ajaneet tuttuun terveyskeskukseen, vaan auto ajoi ensin kunnanviraston pihaan, sen jälkeen näin vain mäntyjen latvoja, mutta en pystynyt paikallistamaan reittiä. Lopulta kuljettaja kertoi, että osoitteeksi oli annettu Keskustie 8 Pihtiputaalla. Ihmettelin että mikä hoitolaitos sinne on yllättäen rakennettu ja minne sellainen sinne ahtaan tien varteen mahtuisikaan. Pieni huone kunnanvirastolla on KELA.n osoite, mutta ei siellä ketään hoideta. Keskustien varressa on paloasema ja kirjastoautotalli, eivätkä nekään hoida sairaita.
Lopulta kuljettaja suostui ajamaan Asematielle ja pian löytyi kyltti, joka kertoi Pihtiputaan terveysasemasta. Minut vietiin paarilla Jokivarren siiven alkuosaan, jossa pääsin pian hyvään vuoteeseen ja sain vähän aamupalaa. Sain nukutuksi ehkä pari tuntia, kun osastolla aamutoimet alkoivat. Silloin sain kunnolla syödäkseni, joka tuntui mukavalta.
Maanantaina lääkäri Mikko Aho kysyi ensi sanoinaan syytä, miksi olen täällä. En osannut kertoa muuta syytä, kuin että minut on tuotu tänne. Aho jatkoi, että joku syy tänne on pantava. Pannaan sitten keuhkokuume. Joka tapauksessa hän lupasi minut kotiin seuraavana päivänä, tiistaina.
Tiistaina lääkäri Maija Hynninen epäröi päästää minua kotiin, mutta kun kerroin että sinne on tuotu vaimo muistisairaana, hän lopulta päästi kotiin. Kuukauden autolla ajokiellon hän määräsi sekä jatkamaan loppuun aloitettu antibioottikuuri.
Olin talvella varannut majoituksen Ranualle seurojen ajaksi, mutta kun ajo kiellettiin, peruutin varaamani hotellipaikan. Se olisi ollut maksullinen peruutus, mutta pyysin maksuttomuutta ja hotelli sen hyväksyi. Olen varma, että seurojen aikana sinne löytyi pian joku majoittuja.
-- -- --
Kommentoin itse tätä päivitystä.
Osoitteessa Keskustie 8, Pihtiputaalla sijaitsee nykyisin Mantan kahvila, on sijainnut jo useiden vuosien ajan. Eipä sielläkään kovin usein sairaita hoideta, ei ainakaan aamuyön tunteina. En ole vatma, mutta aavistan että kyytiauto kävi myös paloaseman pihassa, eikä sielläkään sairaita usein hoideta, ei ainakaan yöllä. Siellä ei ole edes ambulanssien tukikohta nykyisin.
Eilen kävin lääkärissä. Luulin että kuukauden kestänyt ajokieltoni olisi ohi. Turha luulo! Pitää varata aika ajovarmalta ja suorittaa ajokoe, koska omaiseni ovat huolissaan ajotaidostani. Kysyn itseltäni että mitkä omaiset? Vaimoko? Ehkä niin, sillä kukaan aikuisista omaisistani ei ole vuosiin ollut kyydissäni, mutta vaimo siinä istui viimeksi eilen. Oli siinä ja tässä, että lääkäri antoi luvan ajaa kotiin terveyskeskuksen pihasta.
Aamun aikana on palautunut mieleeni, että oma äitini pelkäsi aikanaan istua autoon jos minä sitä ajan. Päinvastoin, hän teki kaikkensa, etten pääsisi auton rattiin. Kerran oli pastori Sippola pyytänyt, että äiti välittäisi pyynnön lähteä Sippolalle ajuriksi, kun hän menee naapuriseurakuntaan seuroihin puhujaksi. Äiti oli vastannut minulta asiaa kysymättä, ettei Kalervo halua lähteä. Mistä äiti sen muka tiesi? Ei mistään, hän kuvitteli asian. Vasta kun kaikki veljeni olivat menneet kauas, äiti lopulta uskalsi lähteä kyytiini, eikä ensimmäisen kyydin jälkeen pelännyt istua toisen ja kolmannen kerran.
Eniten tässä harmittaa, että paras kyläilykesä menee kotona. Tänään piti olla hieronta Kärväskylällä, mutta se siirtyi perjantaiksi, jolloin hieroja tulee käynnille kirkonkylään. Torstaina piti lähteä lomalle Siimekseen loppuviikoksi ja saunomaan sinne sekä poimimaan marjoja ja leikkaamaan pensaita, mutta siitä ei tule mitään. Niin jäi tilaa ottaa hieroja meille perjantaiksi.
Kerron vielä oletukseni sairauksistani. Keuhkokuume on toki mahdollinen, jos se sitä oli, talvella saamani keuhkokuumerokote saattoi vaikuttaa niin, että kuume oli aluksi 37,2 ja sen jälkeen joka mittauksella alle 37 asteen. Alimmillaan vähän yli 36 asteen, aika matalia lukemia keuhkokuumeeksi.
Todennäköisempänä arvauksena pidän auringonpistosta eli lämpöhalvausta, paistoihan aurinko päivisin kuumana. Sitä vahvistaisi väsymys ja nälkä, olihan kunnon ruokailusta melkein vuorokausi aikaa.
Kolmas mahdollisuus olisi matbhera hoidon sivuvaukutus, keuhkokuumeen kaltaiset oireet. Eräs hoitaja kertoi neljännen mahdollisuuden, se oli minulle outo ja olen unohtanut sen nimen.
Olen jatkanut nuistelmia tässä päivityksessä, koska vaiheikkaat tapahtumat alkoivat Jämsän maakunnallisissa seuroissa. Nämä harmittavat kokemukset eivät kuulu tähän päivitykseen ainakaan enempää. Siksi aloitan uuden päivityksen, jos vielä ilmenee aihetta tästä kirjoittaa.
Eräänä aamuna keskustelussa kotisairaanhoitaja huomasi yhden tekijän lisää. Koska minulla oli nälkä Keuruulla, sieltä vielä Jyväskylän kautta Pihtiputaalle, on todennäköistä että verenskerini oli kovin alhaalla. Sairastamani diapetes sen vosi vaikuttaa. Eivät hoitajat eikä lääkärikään Keuruulla voinut sitä tietää, eihän heillä ollut asiasta dokumenttia.
Kommentit
Lähetä kommentti